Tarina Sher-e-Punjabin takana

Sher-e-Panjab eli Panjabin leijona oli arvonimi, joka annettiin maharaja Ranjit Singhille, Sikhien valtakunnan perustajalle 1800-luvun alussa. Hän hallitsi vuosina 1801–1839 ja yhdisti Punjabin alueet vahvaksi, keskushallinnolla johdetuksi kuningaskunnaksi. Hänen valtansa ulottui Khyberin solasta Sutlej-jokeen ja Kashmirista Multaniin. Ranjit Singh oli maallinen hallitsija, joka kunnioitti eri uskontoja ja nimitti hindut, muslimit ja sikhit tärkeisiin asemiin hallinnossa ja armeijassa. Hänen hovinsa tunnettiin suvaitsevaisuudesta, diplomatiasta ja kulttuurin kukoistuksesta.

Hän oli edelläkävijä hallinnossa: loi ansioihin perustuvan armeijan, koulutti sotilaita eurooppalaisittain ja panosti koulutukseen sekä infrastruktuuriin. Hän lakkautti kuolemanrangaistuksen, mikä oli aikakaudelle merkittävä humanitaarinen teko, ja kielsi julmia perinteitä, kuten satin. Taloudellisesti hänen valtakunnallaan oli yksi ajan korkeimmista BKT-luvuista henkeä kohden, ja valuutta oli vahvempi kuin Britannian punta. Punjabin lukutaito oli maailman huippua, ja kouluja löytyi lähes jokaisesta kylästä – myös tytöille – mikä johti laajaan aikuisten lukutaitoon.

Hänen hallintonsa saa nykyään yhä enemmän arvostusta. Vuonna 2020 BBC World Histories Magazine valitsi hänet maailmanhistorian suurimmaksi johtajaksi, ohi Churchill–Lincoln–Napoleonin kaltaisten hahmojen. Australialainen media vahvisti tämän näkemyksen, painottaen hänen oikeudenmukaisuuttaan, suvaitsevaisuuttaan ja edistysmielisyyttään. Toisin kuin kolonialistiset valloittajat, Ranjit Singh laajensi valtakuntaansa ilman sortoa. Hänen perintönsä on ajaton esimerkki eettisestä, oikeudenmukaisesta ja visionäärisestä johtajuudesta.